Luonto kertoo - kuuntelen

Kävimme ystävän kanssa kävelyllä meren läheisyydessä alueella, joka on käynyt niin rakkaaksi. Olen painanut kengänjälkeni ja kädenjälkeni maisemaan. Kauanko ihmisen juurtuminen uuteen paikkaan kestää? Aika kauan, sanoisin.

Lempioja!

Yksi kranssi oli lähtenyt liihottamaan tuulen mukana, laitoimme sen paremmin paikalleen. Fiilistelimme pajuruusuja, talventörröttäjiä ja talven korutonta kauneutta. Ystävä kertoi kukista, joita hän oli oppinut tuntemaan lapsena omassa pihapiirissään. Jännä, että melkein kaikki lapset tietävät (tiesivät?) että suolaheinää voi maistella.

Tämän kranssin teki ystäväni M.

Uudelle vuodelle oli kolme ajatusta, josta kaikki ovat lähteneet elämään omaa elämäänsä: tärkeimpinä rauhallisen ulkoilun ja kirjoittamisen lisääminen ja toimintojen juurruttaminen osaksi arkea ennen "vauhdikkaampien" aikojen tuloa. Olen kiitollinen.

Kuljeskelimme Äimäraution rannoilla ja poluilla. Jäälle ei vielä päässyt, myrskyt ovat myllänneet rantajäät. Aloin kuvata ojan pinnasta heijastuvia kuusen oksia, kun huomasin yhden heinänkorren törröttävän tiellä. Pyysin "assistenttia" poimimaan sen tieltä. Siitä kehkeytyikin hauska juttu. Mallailimme kortta kuuntelutorveksi ja kiinnitimme sen avulla huomiota luonnon yksityiskohtiin.

"Kuuntelen."

Hämmästyttävä harmaa sävy koivussa.

Luonto kyllä kertoo, kun on aikaa kuunnella. Ai mitä? No sehän riippuu ihmisestä, luonto kertoo eri ihmiselle eri asioita.

Joku kiinnittää huomionsa säähän, taivaan väriin.
Joku tuntee, kuinka liikunta herättelee kehoa.
Joku ihmettelee hiljaisuutta lähellä kaupungin melskeitä.
Joku ihastelee kasveja, metsää.

Jos tarpeeksi herkällä korvalla uskaltaa kuunnella, voi kuulla viestejä sisimmästään. Minulle sisimpäni on kertonut, että luontoon pitäisi päästä useammin, päivittäin. Viestit kannattaa ottaa tosissaan.

Mitä sinun sisimpäsi kertoo sinulle tänään?
Toivottavasti kuuntelet.

Ihanaa viikonloppua!

Matkalla sielunmaisemassa

Havahduin tässä, että porukka talvilomaili Facebookin perusteella mm. Kanarialla ja Balilla. Lisäksi aamutelkun toimittaja paljasti hänen sielunmaisemansa olevan sademetsä, vaikka siitä ei ollutkaan kovin monta vuotta, kun hän vieraili tropiikissa ensimmäistä kertaa. Minäkin pidän Ranskasta ja kaipailen sinne säännöllisesti. En osaa sanoa onko esim. Normandia tai Riviera omaa sielunmaisemaa, vai enemmän kaukokaipuuta, muistoja ja nostalgiaa. Hmm.

Mikäpä se on omin sielunmaisema? Lakeus ja pellot on ensimmäinen ajatus, tietenkin. Erityisesti minua kiinnostava elementti maisemassa on kasvit, joista olen kiinnostunut jo lapsena. Eilen kävelin keskustaan rauhallisesti junaradan vartta kulkevaa metsäpolkua pitkin. Reitillä oli kiireettömälle kulkijalle paljon nähtävää; asetuin lapsen kaltaisen löytöretkeilijän rooliin.

Intiaanit punoivat lapsilleen taidokkaita unisieppareita, jotka pysäyttävät pahat unet verkkoonsa. Metsässä liikkuminen rauhoittaa ja parantaa tulevan yön unen laatua. Metsä, luonto ja liike voisi olla luontainen unisieppari.

Elämässä pitää olla yllätyksiä. Harmaan päivän keskellä on ilo kohdata korallikanukka, joka on varmasti puutarhakarkulainen, mutta myös hauska yllätys reitillä. Jää sellainen olo, ettei se häiritse kenenkään eloa olemassaolollaan. Päinvastoin, piristää!

Sanotaan, ettei näe metsää puilta. Siitä sanonnasta on nyt uusi muoto... Kaveri raportoi, että oli löytänyt metsästä majoja. Ihmettelin hieman, koska en ollut törmännyt yhteenkään, vaikka olen liikkunut jonkin verran samaisessa metsässä. No, kävi ilmi, etten ollut nähnyt majaa puilta. Kookas majakyhäelmä paljastui, kun tarkkailin luontoa kiireettömästi. Huomioni oli tähän saakka suuntautunut kahteen suureen mäntyyn, jotka kasvavat rinnakkain. Majaan pitää tehdä keväällä tarkempi tutkimusmatka naapurin jengin kanssa: olisiko siinä kunnostamisprojektin paikka?

Koivut, teidän kaikki kauneutenne. Muistelen lukeneeni jostain, että vanhalla kansalla oli koivujen erilaisille värimuodoille omia nimiään, sanojaan. Aika ihana ajatus ja tottahan se on - rungot ovat joskus hohtavan valkoisia, toisinaan tummanpuhuvia ja kaikkea siltä väliltä. Olisi kiva etsiä tietoa ja tutkia, miten paljon erilaisia koivuja vaikkapa Oulun alueelta löytyy.

 Inspiroivaa löytöretkeä tähän päivään!

Pahuksen puutarhakarkulaiset?

Asustelen alueella, joka on rakennettu mäntyvaltaiselle kankaalle 1980-luvun alkuvuosina. Tiheä rivitalosektorimme on pysynyt ryhdissä puuaitojen ja naapurien katseiden sekä yhteisten pihatalkoiden ansiosta, mutta nuo omakotitalot... Tonttien reunat ovat vuosikymmenien varrella päässeet hieman rönsyilemään! Asuinalueemme reunalla, sekametsään rajautuen on korskeiden omakotitalojen vyöhyke, jossa on suhtauduttu oman tontin rajoihin varsin vapaamielisesti: puutarhajätettä on kottikärräilty yli 30 vuotta suurten kuusten taakse "pusikkoon". Siellä kasvaa tätä nykyä laaja kumpareisto nokkosta, vadelmaa, sekä sekalainen seurakunta muita ravinteista hyötyviä lajeja sekä puutarhajätteiden mukana levinneitä lajeja. Mainitsin kaupunginpuutarhurille taannoin, että voitaisiin tehdä opintomatka alueelle - pitääpä laittaa jalalle tänä keväänä.

Yksi kaveri tokaisi taannoin että mitä haittaa niistä puutarhakarkulaisista on? No onhan se hämmentävä näky, kun tyylipuhdas mäntymetsä on pilkutettu angervoin ja vuorenkilvin. Mutta haitta ei toki ole pelkästään esteettinen. Puutarhakarkulaisilla on taipumus olla aika topakoita leviäjiä, esimerkiksi rönsyansikka on levinnyt eräässä kohtaa 3-4 m2 kasvustoksi. Ne jyräävät alkuperäislajit ja tällä tavoin niukentavat luonnon monimuotoisuutta. Eipä ole lapsuusseutuni Keski-Pohjanmaan kissankelloista kisaajiksi kun agressiivinen lupiini lähestyy idästä ja tiesuolauksia sietävä rantavehnä lännestä - sekä seassa seikkailevat satunnaiset jättipalsamikasvustot.

Vieraslajit ovat ihan oma suonsa, niistä löytyy hyvin tietoa täältä: http://vieraslajit.fi/
Vieraslajiportaalissa kuka tahansa voi ilmoittaa vieraslajeista. Vieraslajien lyhyt määritelmä kuuluu: "Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella lajin luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle." Tällä logiikalla puutarhakarkulaisetkin ovat tietyn alueen (mahdollisesti vakiintuneita) vieraslajeja. Esimerkiksi Oulun Hietasaaressa tavataan huvilakulttuurin peruina laajoja viitapihlaja-angervokasvustoja - jokainen puutarhuri, joka on yrittänyt joskus päästä tästä lajista eroon, tietää että se vaatii järeitä toimenpiteitä.

Niin, olen fiilistellyt, että neitseellisen pihan tai osan siitä voisi perustaa kokonaan puutarhakarkulaisilla rakentaen. Ainakin meidän asuinalueelta löytyisi heittämällä parikymmentä lajia kasveja! Olen myös pohtinut, mikä olisi sopiva termi puutarhakarkulaisten palauttamisella puutarhaan. En ole vielä keksinyt mitään riittävän selkeää. Jonkinlainen metsän / alueen (eko)ennallistaminen olisi kuitenkin kyseessä. Itse olen tuonut puutarhaani lähimetsistä ainakin rönsyansikkaa, tiarellaa, poimulehteä ja akilleijoja.

Tietenkään kenenkään ei kannata kiikuttaa puutarhaansa jättiputkea eikä jättipalsamia - nykytiedon valossa on muutamia entisiä "muotikasveja" jotka ovat uhka ekosysteemille ja jopa ihmisen terveydelle (jättiputket). Lounais-Suomen tietyillä jokialueilla on ilmeisesti jo hävitty taistelu jättipalsamia vastaan, jättiputki valloittaa Itä-Suomea. Jokainen meistä voi ryhtyä torjuntatöihin, vieraslajiportaalissa on siihen hyviä ohjeita. Myös paikalliselle viranomaiselle kannattaa ilmoittaa. Oulun ohje: vieraslajihavainnoista voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen palaute.puistot@ouka.fi - suosittelen!

Olen havainnut viime aikoina pari eläväistä kanadanpiiskukasvustoa lymyämässä junarataa reunustavilla niityillä. Tavallisen tallukan on vaikea tietää, mikä vieraslaji on haitallinen ja mikä ei. Ihan sievästihän ne kukkivat tuolla pietaryrttien seassa? Kanadanpiisku on kuitenkin niin agressiivinen laji, että jos leviäminen saa jatkua, saattavat muut lajit jäädä deletenapin alle. Voisin koittaa poimia nuo piiskut maljakkoon juuri ennen kukintaa ja repiä kasvustot juurineen, laitetaanpas kesän muistilistalle.

Huokaus. Mietin miksi talvifloristilla on helpompaa kuin kesän puutarhurilla? No se on tämä paljon puhuttu kohtuus. Talvella on rajallinen määrä asioita mitä voi tehdä, kesäkaudella pitäisi revetä niin moneksi. Kyllä näitä asioita kuitenkin kannattaa pohtia ja kerätä kesäisiin toimenpiteisiin puhtia.

Kohtuuden asialla - muutama tunnelmakuva loppuun.

Pörheä piikkiputki, puutarhan omaa tuotantoa

Pitsimäinen mesiangervo.

Lumen alla nöyrtynyt kanadanpiisku.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Hiirenvirnakranssit matkalla maailmalle

Aloin tohkeilla eilen gardenistan tai talvifloristin aktiviteeteista. Koemielessä jo kiepautin ulkoilureitille kaksi kranssia puuhun roikkumaan. Siinä samalla tuli laadittua toiminnalle periaatteet:

*Käytetään vain paikalta löytyvää luonnonmateriaalia
*Ei vahingoiteta monivuotisia kasveja keruupuuhissa
*Huomioidaan jokamiehenoikeudet siis
*Kiinnitetään tuotos, esim. kranssi sellaiseen paikkaan ja siten, ettei se estä puun kasvua
*Haluttaessa voidaan ohjailla puun oksia siten, että se kasvaessaan lukitsee kranssin paikalleen

Tänään kävin pyöräyttämässä pari uutta kranssia. Silmäilin myös pajuruusuja, muutamia hyviä yksilöitä (näistä lisää myöhemmin!) löytyikin. Lisäksi katseeni haikailee aina yläilmoihin, olen erittäin kova tuulenpesien fanittaja. Suurin osa tuulenpesistä majailee kuitenkin yläilmoissa kätösteni tavoittamattomissa.. Kun tuuli joskus harvakseltaan pesänsä tipauttaa maailmalle, olen kyllä ensimmäisenä ahnein kätösin sitä kotiin haalaamassa. Yksi puustaan pudonnut odottaakin minua jemmassa Heinäpäässä. Tuulenpesäsieniä tavataan noin 30 eri lajia Pohjoismaissa, Suomessa yleisimpiä on hieskoivun oksista tuttu koivutuulenpesä.

Hmm, onkohan kukaan perustanut blogia pelkistä tuulenpesistä?

Tuulenpesän poikanen?

Luonto itse elää sopusoinnussa. Ranskassa suuret lehtipuut ovat monesti massiivisten murattikasvustojen peitossa, lisäksi puun latvus saa kantaa mistelin jos toisenkin. Ne erottuvat hyvin vaikkapa helmikuussa, jolloin olen viime ja toissavuonna käynyt Ranskassa reissussa.

Mahtava huomio muuten kävellessä tänään, erässä käsittääkseni pajun sukuisessa puussa oli kookas, suuren nyrkin kokoinen möykky. Ensin katsoin että onko se linnunpesä, mutta eipä täällä pohjan perillä sentään asu niin eksoottisia "kutojalintuja". Haiskahtaa, että kyseessä oli varsin isoksi kasvanut äkämä tai pikemminkin pahka, josta lähti suoraan törröttäviä oksia. Pitää kahlata lähemmäksi kun päällä on kunnon varusteet tai käydä kurkkimassa keväämmällä.

Ihmeellistä, että ihan tutusta lähireitistä nyt paljastuu aivan uusia puolia - kuin näkisin kaiken uusin silmin. Ja hei - onko se niin vaarallista jos en koko Äimärautiota koristelekaan? Tai vaikka kirjoittaisin vain kolme blogausta ja sitten kirmaisin taas töiden pariin hankkimaan uusia silmäpusseja? Olen aina tiennyt olevani kärsimätön tyyppi ja kaikki ulkona liikkuminen on plussaa.

Come what may! <3

Ilmassa oli tänään pientä tuulta ja tuiskua.

Tämä hiirenvirnakranssi pääsi suuren koivun rintapieleen.

Koristeena mesiangervo.

Keep it simple!

Ps. Villiversoja blogin suosituin postaus on hyvin hajamielisellä otteella kirjoitettu suolalyhtypostaus, jonka on nähnyt yli 7000 silmäparia. Ällistyttävää.
Tunnisteilla on siis merkitystä! Ciao!

Gardenistan talvihaaveet

Ystäväni tokaisi minulle taannoin, mikset ala gardenistaksi. Viittasi fashionista sanaan, mutta pyörittelin päätäni. Gardenista on varmaankin jotain runsasta, hehkuvaa ja menestyksekästä. Entä jos haluaisin tehdä jotain ihan pienimuotoista, kausiluonteista ja mikä nurinkurisinta Suomen vuodenkiertoa ajatellen - olen jo vuosia haaveillut "talvifloristina" toimimisesta.

Mitä ihmettä se voi tarkoittaa? En oikein tiedä itsekään. Mietitäänpä hetki.

Luonnossa on paljon kauniita elementtejä talvella. Tietysti suuren osan talvea ne ovat lumen peitossa mutta jotenkin - talvi kiehtoo minua. Talvi on täysin alihyödynnetty vuodenaika floristimielessä ja ympäristötaiteen (matkailun, jatka listaa...) kannalta! Kuka hyödyntäisi talventörröttäjiä, entä myrskyn irrottamia oksanpätkiä? No minä ainakin. Ai miten?

No sitä mukaa, kun kanerva-asetelmat vajoavat lumen syvyyksiin, kiikutan kävelyiltä asetelmiin täydennystä. Pitkäaikainen ihastukseni mesiangervo on varsin pitsimäinen ja siro ilmestys ja siitä saa loihdittua ihastuttavan ilmavia asetelmia. Myrskyn irti riuhtaisemat männyn oksat ovat parhaimmillaan kuin muhkeita, tyylipuhtaita, kärjistään hieman kiehkuraisia viherviuhkoja. Äimäraution hevosreitille oli kellahtanut ilmeisesti tyvestään lahonnut leppä, jonka siirsin hepolaisten reitiltä pois. Katkoin kärkioksat mukaani ja tuikkasin ne osaksi oksa-asetelmia. Parhaimmillaan oksa-asetelmat ovat lumen pyöristäminä tai kuuran kevyesti huurtamina: kuin taideteoksia!

Ai kuvia? No mitenkäs tässä mitään kuvia enää ottaa kun tuolla pihalla on jo ihan pimeää. Mutta pitää koittaa aktivoitua kuvausmielessä lähiaikoina. Nyt on kyllä upeaa, kun päivä alkaa pidetä ja läheisellä merenlahdella voi ihastella mitä värikkäämpiä auringonlaskuja. Tänään sain pikkuhetken nauttia taivaanjuovista, joiden yläreuna oli syvänsininen ja alahelma punasteli oranssin eri sävyissä. Kun ehdin paikalle, juova oli jo haalistunut vaaleansinertäväksi, mutta sekin oli kaunis muun taivaan kellertäessä pehmeästi.

 

Ihastelin hempeästi tuulessa huojuvia järviruokoja ja pajuja, joiden kissimirrejä odotan joka kevät innolla. Kun käänsin taivaalle selkäni palatakseni polulle, koko taivas punertui hetkeksi - sammuakseen lempeän pimeyden syliin.

Hevosreitillä näin puolenkymmentä hepolaista rodusta riippuen kepeästi viilettäen, tömäkästi tormuuttaen tai skandaalimaisesti korskuen. Aiheestakin! Tein nimittäin pari luonnonmateriaalikranssia ja sijoitin ne huvikseni pajun haaraan. Arvelen, että muutamalla kuumemmalla kaunottarella voi tehdä tiukkaa niiden ohitus, mutta oppia ikä kaikki. Löysin aivan mahtavan materiaalin, hmm, paljastaisinko?

Olkoot menneeksi! Se on hiirenvirna. Revin muutamia siroja, notkeita kasvustoja irti ja kiepautin ne kranssille - aivan upea materiaali. Ei murtumisia, haarautuva, sitkeä rakenne oikein opasti tekijäänsä ja siemenkodista tuli hauskoja koristeita kranssiin. Jätin tosiaan pari kranssia luontoon neulegraffitien tapaan, mutta never say never - tiedä mitä tässä vielä keksii!?

Mielessäni ovat myös pajuruusut, vuosikertapajunkissat (tähän liittyen pääsiäisen asetelmat!), jäkäläisistä pikkuoksista tehdyt mobilet (vessasta niitä jo löytyykin) ja vaikka sun mitä. Toivotankin siis yllättäen tässä itseni - ja sinut lukija - tervetulleeksi ja toivottavasti tämä innostus samalla elvyttää mainion Villiversoja-blogin uuteen sykkeeseen.

Tervetuloa talvifloristi, gardenista tai oman elämän ympäristötaiteilija!

Myöhäissyksyn keruuta

Teksti ja kuvat: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri - Järviruoko ja vuorenkilpi

Vanhan kansan vuodenkiertokalenterissa marraskuu on nimeltään routakuu. Silloin ei enää juurikaan korjattu satoa ja elämänpiiri siirtyi viljelys- ja keruupaikoilta enemmän kodin piiriin: tarvekalujen tekoon, rankasavottaan sekä metsästykseen.

Routakuussa maa nimensä mukaan routaantuu, mutta tämän marraskuun alkupuolella ei Oulun korkeuksilla maa ole vielä kovettunut eikä lunta tullut, vaikka lyhyitä pakkasjaksoja onkin koettu. Tämän ansiosta pääsin vielä testaamaan paria itselleni aiemmin kokeilematta olevaa lajia, ja kaivamaan juuria vaikkei se suosikkipuuhaani keruuhommissa olekaan.

Järviruokokasvusto merenrannassa

Järviruokoa innostuin kokeilemaan, kun satuin ystäväni luona näkemään Aarre-lehdessä 8/15 julkaistun Maarit Cederbergin artikkelin järviruo'osta ja sen monista käyttömahdollisuuksista eri vuodenaikoina.

Järviruoko eli ryti on maailman laajimmalle levinnyt putkilokasvi, joka viihtyy järvenrantojen lisäksi merenlahdissa, joenvarsilla ja rehevillä soilla. Se voi levitä juuristonsa avulla useita neliömetrejä vuodessa. Ryti on ollut eränkävijöiden tuntema niin meillä kuin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojenkin keskuudessa. Järviruo'on juurijauhoa on käytetty jopa leipäviljan jatkeena ja kahvinkorvikkeena. Juurakkoa ja vihreitä korsia on myös pureskeltu tuoreeltaan, ja siemenistä on keitetty puuroa. Varren makeaa sisusta on pureskeltu karkkina ja sokerisesta juuriliemestä kerätty siirappia. Talvella korsia on kerätty rakennusten katteeksi, ääni- ja lämmöneristeeksi sekä eläinten rehuksi. Moderni keräilijä voi tehdä ruo'osta vaikkapa joogamaton tai pannunalusen, ja voipa sitä käyttää kosmetiikan valmistuksessakin.

Itse suuntasin lähimpään merenrantaan järviruo'on keruuseen. Ensimmäisen retken saalis jäi varsin köyhäksi, kun tajusin kiskoneeni irti lähinnä kuivia, jo talveksi puutuneita varsia joiden tyvikin oli ontto. Seuraavalle keruukeikalle varustauduinkin kunnon teräväkärkisellä lapiolla, ja sainkin versoja yhdistävää ristikkojuurta reilummin ylös. Lieneekö johtunut marraskuisesta ajankodasta, ettei lupaavimman näköisistäkään juurenpaloista löytynyt juuri täytettä, sen sijaan juurisilmuista sai makean sisuksen kohtuullisen helposti irti. Kuorin ja paloittelin silmut, kuivasin niitä ensin huoneenlämmössä ja lisäksi hieman kuivurissa. Tarkoituksena oli tehdä ”retkeilijän ruokopurkat” -reseptin mukaisia pureskelupaloja. Ohjeen mukaisia kolikon kokoisia niistä ei lähimainkaan tullut, mutta tykkäsin koostumuksesta ja mausta.

Järviruo'on juurta ja talvisilmuja

Järviruo'on juurissa on tärkkelystä sekä valkuaista. Lisäksi ryti sisältää runsaasti piitä, flavonoideja, sokereita sekä A-, B-, ja C-vitamiineja. Maku oli mielestäni ainakin näissä talvisilmuissa miedon makea ja miellyttävä, ja aion ehdottomasti laajentaa järviruo'on käyttöäni keväällä, kun tuoreet versot alkavat nousta. 

Toinen kokeilemani myöhäissyksyn laji on vuorenkilpi, kotipihojen yleinen ja kestävä perenna. Ellei omalla tai naapurin pihalla kasva vuorenkilpeä, niin sitä löytää usein myös laajoina istutuksina julkisilta paikoilta, ja jopa viljelykarkulaisena lähimetsiköstä. Tähän ohjeeseen käytetään vain ruskeiksi tummuneita lehtiä, joten niiden poimintaa tuskin naapurikaan vastustaa. Kyseessä on niin sanottu siperialainen tee, jonka vaikutuksia on ylistetty niin lehdissä kuin blogikirjoituksissa viime vuosina. Teen sanotaan muun muassa lisäävän hapenottokykyä ja tehostavan rasva-aineenvaihduntaa, ja mongolialaiset ja venäläiset metsästäjät ovatkin käyttäneet sitä suorituskykynsä parantamiseen. Nyt onkin juuri sopiva aika kokeilla, tepsisikö ihmejuoma vaikkapa kaamosväsymykseen, kun maa on yhä lumeton ja ruskeita lehtiä löytyy vihreiden alta runsaasti.       

Ensivaikutelmani lehdistä oli, etteivät ne varsinaisesti houkuttele keräämään. Huomasin kuitenkin, ettei aivan pehmenneitä lehtiä kannata kerätä, vaan parhaalta vaikuttivat kuivahkot, muotonsa säilyttäneet mutta kuitenkin jo vihreän värinsä menettäneet lehdet. Ne jopa tuoksuivat hieman fermentoituneelle jo valmiiksi. Vuorenkilpiteetä voi tehdä myös vihreitä lehtiä fermentoimalla, mutta pääsee yhtä työvaihetta vähemmällä kun lehdet kerää tähän vuodenaikaan jo valmiiksi ruskeina.

Vuorenkilpi marraskuussa, alla ruskeita lehtiä

Jos lehtiä haluaa säilöä tulevia teehetkiä varten, kannattaa ne kuivata joko kuivurissa tai muuten lämpimässä ja kuivassa paikassa. Itse revin lehtiä hieman pienemmiksi paloiksi jotta ilma pääsisi virtaamaan kuivurissa paremmin. Lehtien kuivuttua kokeilin teen keittoa. Laitoin parin kolmen kokonaisen lehden verran pienemmäksi murenneltua silppua noin litraan vettä ja keittelin kymmenkunta minuuttia. Tuloksena oli hyvin pakuriteen näköinen ja osin makuinenkin keitos: mieto, hieman "maamainen" maku. Laimensin keitosta teekuppiin noin kolmella neljäsosalla kuumaa vettä. Pidin mausta sellaisenaankin, mutta makua voisi hyvin varioida vaikkapa inkiväärillä, muilla yrteillä tai mikä ettei mustalla teelläkin. Ainakin pakuriteen kanssa suosikkisekoitukseni on inkivääri.

Lopun vuorenkilpiteen voi siivilöidä ja laittaa jääkaappiin, ja tehdä siitä sitten haluamansa vahvuisia teekupillisia kuumaan veteen sekoitettuna. Jotkut teen käyttäjät varoittavat jopa liiallisesta energiasta, joten teen nauttiminen kanattaa aloittaa pienellä annoksella testaillen. Itse en huomannut saman tien ainakaan superenergiapiikkiä - toisaalta flunssa parani harppauksella (teen ansiosta vai ei, en tiedä:) ja vuorenkilpi oli kiva lisä marraskuun niukkaan keruuvalikoimaan.

 
Retkeilijän ruokopurkat (muokattu Aarre-lehden 8/2015 reseptistä)

-pulleita järviruo'on juuria
-talvisilmuja

Kaiva ylös silmuilla varustettu juuri. Huuhtele juurakko huolellisesti ja leikkaa talteen sekä silmut että juuripalat. Poista juuresta lasimaisen kova kuori. Leikkaa juuret ja silmut noin kolikon kokoisiksi (pienemmätkin toki käyvät mikäli juurakko ei ole kolikon paksuista) paloiksi ja kuivata ne rapeiksi esim. saunan lauteilla tai kasvikuivurissa. Ohuet hiusjuuret voi kuivata sellaisenaan. Säilytä kuivattuja paloja paperipussissa, pidä mukana esim. repussa, pureskele tarvittaessa. Juuren pii ja vitamiinit hoitavat suuta ja sokerit tasaavat verensokeria.


Lähteet:

Wikikko - koko kansan taitopankki
Aarre 8/2015, Ryhdistävä ruoho järviruoko 

Hietasaaren taidekesä ja Satojuhla 6.9.2015

Tämä viikko huipentuu Hietasaaren taidekesän tällä erää viimeiseen yhteisölliseen taidetoimintapäivään, joka yhdistyy perinteikkääseen Hietasaaren satojuhlaan.

Luvassa hyvää seuraa, musiikkia ja herkkuja!

Lämpimästi tervetuloa!

Hietasaaren taidekesä <3 Satojuhla Kesäkoti Irjalassa
sunnuntaina 6.9.2015 klo 13.00-16.00

Osoite Mustasaarentie 11, 90500 Oulu

Ohjelma:

13.00 Juhla alkaa
13.20 Tervetuloa, puheita
13.30 Musiikkia
13.45 Satokauden maistiaisia
13.45-14.15 Pihaleikkejä aikuisille, myös lapset tervetulleita ja Palstaretki
14.25 Yhteislaulua ja musiikkia
14.30-15.30 Taiteilija / taideopettaja Marianne Lukkarinen:
Taidetta ja tarinoita -työpaja
www.mariannelukkarinen.fi

15.00-15.30 Pihaleikkejä aikuisille, myös lapset tervetulleita ja Palstaretki
16.00 Tapahtuma päättyy

Nuotiopaikka käytettävissä koko juhlan ajan. Tarjoamme tikkupullaa paistettavaksi, ota makkarat ym. itse mukaan!

Tapahtuman järjestävät Hietasaaren palstaviljelijät ry, Hietasaaren-Toppilansaaren asukasyhdistys ry ja Hietasaaren taidekesän työryhmä.

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.

Tunnelmia ja herkkuja Hietasaaren vuoden 2014 satojuhlasta.

Kukkia!

Teksti ja kuvitus: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri - 

Syötävät kukat

Nyt on se aika kesästä, kun monet syötävät kukat ovat valmiina kerättäviksi. Syötäviä tai vähintään koristeeksi sopivia kukkia on lukuisia lajeja, joista tässä esitellään muutama. Kukkien keruussa pätevät samat ohjeet kuin yrteissä yleensä, eli kerää jokamiehenoikeuksia noudattaen ja säästeliäästi jättäen kukintoja myös lisääntymistarkoitukseen. Kukkien siitepöly voi aiheuttaa herkimmille allergiaoireita, joten niitä kannattaa aluksi kokeilla vain pieninä määrinä. Saman kasvin kukkien nauttimista pitkänä kuurina tulee välttää, kuten muidenkin kasvinosien käytössä.

Valkoapila

Kaikki apilamme ovat syötäviä, mutta useimmiten ruuaksi käytetään yleisenä koko maassa kasvavien puna- ja valkoapilan kukkia. Niitä voi poimia sellaisenaan teehen ja salaatteihin. Irroteltuja terälehtiä voi käyttää vaikkapa leipä- tai kakkutaikinoihin. Apilankukissa on makea maku, ja niiden maku ja väri säilyy melko hyvin kuivattunakin. Kun talvella kaipaat teesekoituksiin väriä ja makeutta, ovat kuivatut apilankukat nopea apu!

Puna-apila

Jo aiemmin blogissa esitellyn maitohorsman kukat ovat myös syötäviä, ja kauniita vaikkapa kesäisten juomien seassa. Ne kannattaa nauttia tuoreena, koska kuivattaessa väri häviää turhan tehokkaasti. Kaikki orvokkimme ovat niin ikään syötäviä, tosin useimmat Oulun leveyksillä yleiset lajit ovat kovin pienikukkaisia. Ruokien ja vaikkapa leivonnaisten koristeluun ne ovat kuitenkin oivallisia. Puna-ailakin kukkaa toiset sanovat kitkerän makuiseksi, mutta sekin sopii vähintään koristeluun ja on pitkään kukkivana ja yleisenä helposti löydettävissä. Ruusujen terälehdet ovat kenties suosituimpia teeaineksina ja säilyttävät värinsä hyvin kuivattunakin, mutta sopivat myös hyvin koristeluun.

Hiirenvirna

Hiirenvirnan kukat maistuvat miedosti herneeltä ja ovat mukavaa rouskuteltavaa. Ne sopivat salaatteihin tai lautasen reunalle koristeeksi. Vaikka monet ovat ennen vanhaan syöneet "hiirenherneitä" eli hiirenvirnan palkoja siemenineen, ovat nämä kuitenkin myrkyllisiä sisältämiensä valkuaisaineiden takia, eikä niitä kannata nauttia edes pieniä määriä. Mahdollisesta myrkyllisyydestä on hieman ristiriitaista tietoa. Joidenkin lähteiden mukaan jopa hiirenvirna kokonaisuudessaan olisi lievästi myrkyllinen, mutta itse olen kuitenkin käyttänyt kukkia kohtuudella muutaman kerran kesässä ilman haittavaikutuksia. En kuitenkaan opettaisi lapsia poimimaan syötäväksi edes hiirenvirnan kukkia, jotta suuhun ei vahingossa päätyisi kukintavaiheen jälkeen kasvin siemeniä. Samoin kannattaa menetellä kaikkien käsittelyä vaativien tai joistakin osistaan myrkyllisten kasvien kanssa. 


Lisää tietoa syötävistä kukista:

Wikikko - koko kansan taitopankki
Kuu yrttitarhassa -blogi

Kerkkiä ja kapriksia

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – kuusenkerkät ja voikukannuput

Harmittelin jo olevani myöhässä kuusenkerkkien keruun kanssa, vaikka sateinen kesä onkin hieman hidastanut kasvurysäystä. Se on helpottanut keräilijän ikuista pulmaa, että villiyrttien parhaat keruuajat tuntuvat vilistävän ohi nopeammin kuin ehtii satoa mielestään saamaan. Ilokseni huomasin kuitenkin eilen, että keruukelpoisia kerkkiä löytyy Oulun seudulta yhä! Etenkin tiheämmässä puustossa ja varjoisammissa paikoissa kerkät ovat vielä riittävän pehmeitä ja mehukkaita siirapin tekoa varten.

Kuusenkerkiksi kutsutaan kuusen vuosikasvaimia, jotka erottuvat oksien päissä selvästi vaaleamman vihreinä kuin puun edellisvuosina kasvattamat osat. Kuusenkerkät sisältävät mm. A- ja C-vitamiinia, kivennäisaineita ja flavonoideja. Tuoreina kerkät ovat pehmoisia ja lähtevät helposti napsauttamalla irti. Muistathan, että kerkkien keruu vaatii aina maanomistajan luvan. On myös syytä kohdella puita säästeliäästi ja verottaa vain pieni osa uudesta kasvustosta keräten kerkkiä riittävän monesta puusta.

Kerkkiä voi käyttää teeksi tuoreena, pakastettuna tai kuivattuna. Niitä voi myös säilöä hunajaan upotettuna. Kerkistä voi myös tehdä mehua tai käyttää niitä lämpimissä ruuissa mausteenomaisesti. Oma suosikkireseptini jonka haluan jakaa, on kuusenkerkkäsiirappi keittämättä. Tämä valmistustapa säilyttää kerkkien vitamiinit paremmin kuin keittäminen, ja on varsin vaivaton. Hyvin pestyyn lasipurkkiin ladotaan kerkkiä ja sokeria kerroksittain vuorotellen, molempia suunnilleeen yhtä paljon. Purkki ladotaan mahdollisimman täyteen ja kierretään kansi kiinni. Tässä vaiheessa kehiin tulee kaksi koulukuntaa: purkin jättäminen ikkunalle valoisaan paikkaan tai sen siirtäminen pimeään kaappiin muutamaksi viikoksi. Itse olen tehnyt pimeäversiota, kun taas tiedän ystäväni valmistavan siirappinsa ikkunalaudalla. Molemmat tavat siis toimivat, enkä osaa sanoa niiden paremmuudesta. Voisi olla mielenkiintoista kokeilla molempia tapoja yhtä aikaa ja verrata tekeytymisen nopeutta ja lopputulosta. Kun sokeri on mehustunut siirapiksi, siivilöidään kerkät pois ja valmis tuote säilytetään jääkaapissa.

Olen kokeillut vuosien varrella erilaisia sokereita valkeasta täysruokosokeriin ja niiden sekoituksiin. Kokemukseni fariinisokerista on osoittautunut parhaaksi niin maun kuin onnistumisen kannalta. Kerran siirappini jostain syystä pilaantui, kyseessä oli tällöin kokeilu intiaanisokerilla. En kuitenkaan julistaisi intiaanisokeria kelvottomaksi siirappiin vain tämän perusteella, koska onnistumiseen vaikuttanee eniten hyvä hygienia ja se, ettei purkkiin jää turhaa ilmatilaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että fariinisokerin mehukkuus auttaa siirapin tekeytymisessä.

Kuusenkerkkien pureskelun on vanhastaan uskottu auttavan suun ja hampaiden hyvinvointiin, ja siirappia on käytetty yskänlääkkeenä ja flunssarohtona. Onpa C-vitamiinipitoisilla kerkillä torjuttu keripukkiakin. Ainakin maku on niin mainio, että vaikutukset mielialaankin ovat merkittäviä!

Toinen viime hetken vinkki kesäkuun loppuun pohjoisessa ovat voikukannuput. Voikukathan ovat kukkineet jo viikkoja, mutta yhä lehtiruusukkeista voi bongata uusiakin nuppuja! Suuren säilömissatsin kerääminen kannattanee jättää ensi kesään, mutta maistiaisannoksen ehtii vielä keräämään. Kannattaa katsoa, että poimii mukaansa juuri nuppuja eikä jo kukkineita supussa olevia kukkia, sateessa ne ovat hämäävästi hieman samannäköisiä. Nuppu napsaistaan kukkavarresta irti sellaisenaan, niin ettei karvasta maitiaisnesteen makua tule mukaan.

Nuppuja voi käyttää tuoreenakin vaikkapa salaatteihin (kuten toki auenneita kukkiakin!), mutta laajasti ihastusta herättänyt resepti on voikukannuppukaprikset. Etikkainen maku muistuttaa tosiaan oikeaa kaprista, ja niitä voi käyttää esimerkiksi kastikkeisiin, leivänpäällisenä ja pitsantäytteenä. Netistä löytyy monia kaprisreseptejä hieman erilaisilla vesi- ja etikkasuhteilla ja mausteilla. Itse olen tykästynyt tähän melko etikkaiseen perusohjeeseen.


VOIKUKKAKAPRIKSET

Ainekset:
2 dl voikukan nuppuja

Liemi:
1/2 dl vettä
1 dl viinietikkaa tai väkiviinaetikkaa
1 rkl hunajaa tai sokeria
½ -1 tl suolaa

Kiehauta voikukkanuput, valuta. Sekoita liemen ainekset ja kuumenna kattilassa. Pane nuput kuumaan liemeen ja anna jäähtyä liemineen. On myös mahdollista kaataa kuuma liemi tuoreiden nuppujen päälle, joiden annetaan jäähtyä liemessä. Valmiit kaprikset säilytetään lasipurkissa viileässä.


Sekä käyttöominaisuuksiltaan että terveysvaikutuksiltaan erinomaisen monipuolinen voikukka ansaitsee toki nuppuja laajemman esittelyn, vaikkei se tällä kertaa kalenteriin ehättänytkään. Voikukasta löytyy runsaasti tietoa villiyrttikirjallisuudesta sekä esimerkiksi seuraavista linkeistä:


http://frantsila.com/yrttitietopankki/voikukka/

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit/voikukka/

Kesäunelma

 ~

 Olipa kerran
unelma.


Se heräsi

aamulla
ja
tunsi olonsa

hyvin
   kevyeksi ja
pehmeäksi.


Se mietti,
miten

ihanaa
unta
se olikaan

nähnyt yöllä.


Se oli noussut
lentämään

siniselle
  taivaalle

liihottanut halki
Suomen

kauniiden
   kaupunkien
      kattojen

ja
   pikkuisten
torppien
   yli

sinne

missä lopulta
näkyi

vain
 vihreää
ja vain
  sinistä

ja siellä

niemissä
ja notkoissa

se oli nähnyt
suomalaiset

onnellisina

pienissä
mökeissään

ja nuotioillaan
ja saunoissaan
ja veneissään
ja rannoillaan
ja nurmikoillaan

ja
metsissään

ja
kaikki olivat

onnellisia ja hymyilivät
ja kaikilla oli
tarpeeksi
kaikkea

ja Suomi kietoutui
suureen syleilyyn
ja rakkaus täytti maan

eikä kukaan ollut

yksin,
sairas eikä
surullinen.





Mutta kyllä
unelma
sen
huomasi,

että untahan se
vain
oli.


Ihan kaikki
eivät olleet

niin
  iloisia,

osa kärsi
  kipuja,

osan sydämeen
oli
  yksinäisyys tai
suru tai

  huoli tai
sairaus

nakertanut
  pienen
kolon.


Ja pieni unelma
mietti,

että voisinpa
suoda
näille

kaikille
ihmisille

jotain
  ihanaa.


Ja se
pinnisti ja
  ponnisti

ja sai
auringon
  säteilemään ja
hehkumaan
ja   lämmittämään
taivaalla,

niin että
kaikki ihmiset
kääntivät

toiveikkaat
silmänsä
sen   puoleen

ja tunsivat,
miten aurinko
  lämmitti
heidän
kehojaan.


Ja
pitkän,
  tuulisen,

viileän kesän
jälkeen

sydämistä
sulivat
pois

mustat surun
kehrät ja

ontot
  kohdat

ja
kaikki iloitsivat
edes

pienen
  hetken.


~


Niina Jortikka

19.6.2015

Rentun ruusu taipuu moneksi

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – maitohorsma

Nyt on pohjoisessa viimeiset hetket kerätä maitohorsman versoja! Vaikka ne ovat jo suurelta osin venähtäneet turhan pitkiksi kokonaisina käytettäviksi, puskee vielä varjoisilta paikoilta ja risukasoista  uusia versoja. Käyttö ei kuitenkaan lopu versovaiheeseen, vaan horsmaa voi käyttää eri muodoissaan lähes koko kasvukauden.

Maitohorsma on monivuotinen ruoho, joka on lähes kaikille tuttu viimeistään kukintavaiheessa keskikesällä. Kasvin latvaan ilmestyy tällöin näyttävä, monikerroksinen punainen kukinto. Maitohorsma on tuttu näky esimerkiksi hakkuuaukeilla ja tienpenkoilla ja se onkin yleinen pioneerikasvi aukeiksi raivatuilla paikoilla. Vähitellen se kuitenkin väistyy muiden kasvien tieltä ja ihanteellisella keruupaikalla voi kasvaa sekaisin esimerkiksi nokkosta, voikukkaa ja maitohorsmaa.

Monet pitävät maitohorsman versoista eniten aivan nuorina, vielä lähes lehdettöminä. Tuolloin maku onkin miedoimmillaan ja horsmaa voi käyttää tankoparsan tavoin kiehauttamalla ja voin kanssa syömällä. Versoja voi kuitenkin hyvin käyttää sellaisenaan 15-20-senttisenäkin, kun lehtiä on jo runsaasti. Horsmanverson koko riippuu kuitenkin myös kasvupaikasta. Kun verso on vielä helposti rapsahtava ja pehmeä, voi sen käyttää kokonaan. Joillakin paikoin parikymmensenttinen verso voi olla jo sitkeä ja puiseva. 

Mikäli horsman keruuseen havahtuu hieman myöhään eikä nuoria versoja enää löydy, voi hieman pitemmäksi venähtäneistäkin käyttää latvuksen, tai kerätä erikseen lehdet. Kiusana jo hyvin nuorissakin versoissa voivat olla lehtien seassa lymyävät litteät mustat hyönteiset. Mikäli niitä on kovin runsaasti, kannattaa haeskella puhtaampia versoja, joita usein löytyykin aivan lähimaastosta, koska ötökät näyttävät usein viihtyvän lähekkäisissä kasveissa. Jos kuitenkin huomaa ylimääräiset matkustajat vasta kotona, on hyväksi havaittu keino poistaa ötökät pullasudilla, koska edes huuhtelemalla niitä on vaikea saada pois.

Versot, lehdet ja latvukset sopivat monenlaisiin ruokiin: yrttipestoon, pilkottuina esimerkiksi muhennoksiin, patoihin ja kastikkeisiin. Itse pidän horsman mausta eniten yhdistettynä muihin villivihanneksiin kuten nokkoseen ja vuohenputkeen. Maitohorsman maku on sellaisenaan ruuan pääaineksena monen mielestä turhan voimakas, mutta toisaalta monen villivihanneksen maku on totuttelukysymys ja minäkin syön horsmaa nykyisin myös sellaisenaan tuoreena leivän päällä. Jotkut pitävät horsman "sydämestä" eli kuorivat varren uloimmat osat pois, jolloin pehmeä ja makea sisus jää jäljelle.

Yrttijuomissa horsman maku lienee hienostuneimmillaan, ja se ei välttämättä kaipaa kaverikseen muita yrttejä. Lehdet on syytä kerätä ennen keskikesän kukintaa. Ne voi kuivata teeksi sellaisenaan, mutta suositeltavaa aivan erityisen aromin aikaansaamiseksi on lehtien fermentointi eli hiostaminen, joka on sama prosessi kuin teenlehdillekin tehdään. Hiostamisessa rikotaan lehden rakenne ja saadaan kasvin soluneste esille. Kämmenten välissä hierretyt lehtirullat pakataan löyhästi suljettuun lasipurkkiin ja annetaan olla lämpimässä, 40-50 asteen lämpötilassa muutama tunti. Lopuksi rullat kierretään auki ja lehdet kuivataan tavalliseen tapaan. Hiostamisprosessissa syntyy uusia aromiyhdisteitä ja karvaita parkkiaineita hajoaa. Hiostamisen vaiheet tarkemmin on kerrottu ja kuvitettu erinomaisesti Arktisten aromien julkaisussa Luonnontuotteiden kuivaaminen ja käyttö.

Hiostaminen sopii maitohorsman lisäksi esimerkiksi pihlajan, vadelman, mesiangervon ja mesimarjan lehdille.

Horsman versoja voi pakastaa niin ryöpättynä kuin tuoreenakin. Toki tuoreen kasvin rakenne muuttuu pakastettaessa, joten mitään yrttejä ei oikein voi käyttää pakastuksen jälkeen enää sellaisenaan. Helpointa on keittää versot kokonaisena ja paloitella ne ennen pakastamista. Ryöpättynä kasvit menevät pienempään tilaan ja ovat valmiita lisättäväksi ruokiin sellaisenaan.

Maitohorsman kukista saa maagisen väristä juomaa, josta Niina onkin jo aiemmin blogannut.  Horsmankukkajuoman ohje löytyy kirjoituksen lopusta. Kukinta-aika on vielä tältä kesältä kokonaan edessäpäin.

Kaiken huipuksi maitohorsman juuriakin voi käyttää ravinnoksi! Oikea aika kaivaa juurakot esille on myöhäissyksy tai alkukevät. Juurista voidaan valmistaa jauhoja vaikkapa leipiin tai puuroihin, ja onpa niitä käytetty myös kahvinkorvikkeena! Juurien keruu, puhdistus ja työstäminen on kasvin muiden osien hyödyntämistä työläämpi prosessi, ja vaatii enemmän sisua kuin vaikkapa lehtien keräily. Myönnettäköön, etten itsekään ole keräillyt monenkaan lajin juuria, puhumattakaan jauhon teosta. Ennen se on kuitenkin ollut yleisempi ja ehkä myös nälän sanelema taito.    

Horsmassa on tarttumapintaa monenlaiseen keräilyyn ja kokeiluun, ja kaikki sen vaiheet ovat vielä täällä pohjoisessa koettavissa!

Mukavaa mittumaarin odotusta!

Kirsi

Lähde:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit/maitohorsma/

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri – nokkonen

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola


Nokkonen lienee tunnetuin ja laajimmin käytetty villiyrttimme. Lisäksi sen keruukausi kestää käytännössä koko kesän. Tuttuudestaan ja yleisyydestään huolimatta nokkonen ansaitsee esittelynsä, sillä siinä on uusia ulottuvuuksia keruukonkarillekin.

Nokkonen on eräs parhaista superfoodeistamme, onhan siinä esimerkiksi rautaa, kalsiumia ja proteiiniakin moninkertaisesti verrattuna samantyyppisiin viljeltyihin kasveihin kuten pinaattiin.

Paras aika nokkosen keruuseen on kevät ja alkukesä ennen kukintaa. Jos verso on vielä pieni, voi sen kerätä kokonaan (toki juuret maahan jättäen:) ja hieman korkeammaksi ehtineestä varresta napsaistaan verson kärki ja muutama ylin lehti. Lehtiä ei siis tarvitse erikseen nyppiä verson kärjestä, vaan koko paketti on syötävää. Mikäli nokkosta niittää, tulee siihen tuore kasvusto myöhemmin kesällä. Katkaistun verson tilallekin nokkonen kasvattaa lehtihangoista parikin uutta latvaa, joita voi kerätä myöhemmin kesällä. Jopa heinäkuussa puskee uutta nokkoskasvustoa uusiin paikkoihin, joten tarkka kulkija löytää kerättävää silloinkin. Kesän loppupuolella ja syksyllä voi taas kerätä nokkosen siemeniä, joissa on hyvä ravintoarvo ja joita voi sekoittaa esimerkiksi puuroihin. Itse olen kerännyt loppukesästäkin siementen mukana verson latvan lehtineen, jolloin siemenet voi käyttää samalla kuin lehdetkin, vaikkapa lämpimissä ruuissa.

Nokkosta kasvaa monenlaisissa paikoissa. Metsänreunat ja -aukiot, pellonlaidat, niityt ja kotipihat ovat helppoja paikkoja löytää polttavaa kaveria. Vältettäviä keruupaikkoja ovat kompostit sekä lantaloiden ja ulkohuussien laitamat, sillä nokkonen kerää itseensä helposti nitraattia. Myös keinolannoitettuja paikkoja tulee välttää. Onneksi nokkonen on niin yleinen, etttä sopivia keruupaikkoja löytyy kyllä helposti.

Nokkosta voi käyttää lähestulkoon kaikenlaisiin ruokiin. Tunnetuin nokkosruoka lienee nokkosletut. Lämpimistä ruuista nokkosta voi lisäksi käyttää keittoihin, muhennoksiin, kastikkeisiin ja laatikoihin sekä vaikkapa pasteijojen täytteeksi tai leipätaikinoihin. Nokkosesta voi helposti tehdä herkullisia sipsejä yksinkertaisesti rasvassa pannulla paistamalla, valuttamalla paperin päällä liika rasva pois ja lisäämällä suolaa. Samoja sipsejä voi tehdä makeana versiona sokerin kanssa! Jälkiruokiin ja välipaloihin nokkonen taipuu vihersmoothien muodossa.

Nokkoselle käyvät kaikki villivihannesten säilömistavat eli kuivaus, pakastus sekä tuoreena että ryöpättynä sekä hapattaminen esimerkiksi muiden villivihannesten kaverina. (Hapattamisesta lisää vuodenkiertokalenterissa myöhemmin!). Kuivaus ei vie poltinkarvoja, joten kuivattu nokkonen täytyy käyttöä varten ryöpätä eli kiehauttaa hieman. Smoothieisiin sekä yrttipestoon voi nokkosta laittaa suoraan niin kuivattuna kuin tuoreenakin, sillä nesteen kera käsittely vie polttavuuden. Pelkkä huuhtaisu ei tähän kuitenkaan riitä, eli ihan omassa muodossaan ei nokkosta voi tuoreena nautiskella.


VILLIYRTTIPESTO

n. 1 l villivihanneksia (nokkonen, horsma, vuohenputki, poimulehti... )
muutama valkosipulinkynsi
loraus kylmäpuristettua rypsi- tai muuta öljyä (ainakin sen verran kuin sauvasekoitin vaatii yrttien soseuttamiseen)
suolaa
mustapippuria
n. 1 dl auringonkukansiemeniä (/manteleita/pähkinöitä)

Paahda auringonkukansiemenet kevyesti pannulla. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Voit vaihdella villiyrttien määrää sesongin mukaan ja pelkästään nokkosestakin saa oivan peston!


Herkuttelemisiin!

Kirsi

Hietasaaressa tänään!

Hietasaaren taidekesä -projektilla halutaan tuoda yhteisöllisiä taidekokemuksia Hietasaaren korvaamattomaan kulttuuri- ja luonnonympäristöön ja osoittaa, että paikallisin voimin pystytään tuottamaan kestävää ja asukaslähtöistä kulttuuritoimintaa. 

Hietasaaren taidekesän ensimmäistä yhteisöllistä taidetoimintapäivää vietetään tänään 16.5.2015 klo 10-14 Seepparin pihapiirissä, os. Mustasaarentie 4, Oulu. 
Seuraava tapahtumapäivä on 6.6.2015.

OHJELMA:

Klo 10.30 Sirkusesityksiä joka lähtöön! Esiintyjät muksuista ammattilaisiin

Klo 11.00-12.00 Sirkustaidetta kokeilemaan! Tule testaamaan sirkusvälineitä ja oppimaan vaikka akrobatian alkeita. Sopii kaikenikäisille vauvoista ikäihmisiin! Työpajan vetää sirkusohjaaja Katja Lehtola

Klo 11.00-14.00 Kevään merkkien etsintää, ympäristötaiteilua, hiilipiirustusta ja tikkupullan paistoa nuotiolla: ympäristöluotsi, kuvataiteilija Johanna Huhtamaa ja kuvataiteilija Jaana Kokko-Alakärppä

klo 12.45 Vauvasirkusesitys

klo 13.00 Kansantanssityöpaja: tanssittajana Anna Myllylä. Musiikki putkimankalta! Tanssityöpajan kesto n. 30 min.

~  Tervetuloa!  ~



Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Voit halutessasi ottaa omat termospullot, eväät ja retkijakkarat tai piknik-peitot mukaan.

Saavuthan paikalle kävellen, pyörällä tai julkisilla (bussi 15). Parkkipaikkoja on niukasti ja ne on varattu liikuntarajoitteisille. Käytäthän tarvittaessa ystävällisesti esim. Edenin, Pohton tai Nallisportin parkkipaikkoja.

Hietasaaren taidekesän taustalla on alueen asukkaista, taiteilijoista ja toimijoista koostuva työryhmä.


Hietasaaren taidekesä Facebookissa: https://www.facebook.com/Hietasaarentaidekesa

Tee virtuaalimatka upeaan Hietasaareen ja tutustu teokseen Hietasaari - aktiivinen lähiluonto.

Lisätietoa myös: http://www.minunhietasaareni.net/