perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kukkia!

Teksti ja kuvitus: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri - 

Syötävät kukat


Nyt on se aika kesästä, kun monet syötävät kukat ovat valmiina kerättäviksi. Syötäviä tai vähintään koristeeksi sopivia kukkia on lukuisia lajeja, joista tässä esitellään muutama. Kukkien keruussa pätevät samat ohjeet kuin yrteissä yleensä, eli kerää jokamiehenoikeuksia noudattaen ja säästeliäästi jättäen kukintoja myös lisääntymistarkoitukseen. Kukkien siitepöly voi aiheuttaa herkimmille allergiaoireita, joten niitä kannattaa aluksi kokeilla vain pieninä määrinä. Saman kasvin kukkien nauttimista pitkänä kuurina tulee välttää, kuten muidenkin kasvinosien käytössä.


Valkoapila

Kaikki apilamme ovat syötäviä, mutta useimmiten ruuaksi käytetään yleisenä koko maassa kasvavien puna- ja valkoapilan kukkia. Niitä voi poimia sellaisenaan teehen ja salaatteihin. Irroteltuja terälehtiä voi käyttää vaikkapa leipä- tai kakkutaikinoihin. Apilankukissa on makea maku, ja niiden maku ja väri säilyy melko hyvin kuivattunakin. Kun talvella kaipaat teesekoituksiin väriä ja makeutta, ovat kuivatut apilankukat nopea apu!



Puna-apila


Jo aiemmin blogissa esitellyn maitohorsman kukat ovat myös syötäviä, ja kauniita vaikkapa kesäisten juomien seassa. Ne kannattaa nauttia tuoreena, koska kuivattaessa väri häviää turhan tehokkaasti. Kaikki orvokkimme ovat niin ikään syötäviä, tosin useimmat Oulun leveyksillä yleiset lajit ovat kovin pienikukkaisia. Ruokien ja vaikkapa leivonnaisten koristeluun ne ovat kuitenkin oivallisia. Puna-ailakin kukkaa toiset sanovat kitkerän makuiseksi, mutta sekin sopii vähintään koristeluun ja on pitkään kukkivana ja yleisenä helposti löydettävissä. Ruusujen terälehdet ovat kenties suosituimpia teeaineksina ja säilyttävät värinsä hyvin kuivattunakin, mutta sopivat myös hyvin koristeluun.



Hiirenvirna


Hiirenvirnan kukat maistuvat miedosti herneeltä ja ovat mukavaa rouskuteltavaa. Ne sopivat salaatteihin tai lautasen reunalle koristeeksi. Vaikka monet ovat ennen vanhaan syöneet "hiirenherneitä" eli hiirenvirnan palkoja siemenineen, ovat nämä kuitenkin myrkyllisiä sisältämiensä valkuaisaineiden takia, eikä niitä kannata nauttia edes pieniä määriä. Mahdollisesta myrkyllisyydestä on hieman ristiriitaista tietoa. Joidenkin lähteiden mukaan jopa hiirenvirna kokonaisuudessaan olisi lievästi myrkyllinen, mutta itse olen kuitenkin käyttänyt kukkia kohtuudella muutaman kerran kesässä ilman haittavaikutuksia. En kuitenkaan opettaisi lapsia poimimaan syötäväksi edes hiirenvirnan kukkia, jotta suuhun ei vahingossa päätyisi kukintavaiheen jälkeen kasvin siemeniä. Samoin kannattaa menetellä kaikkien käsittelyä vaativien tai joistakin osistaan myrkyllisten kasvien kanssa. 


Lisää tietoa syötävistä kukista:

Wikikko - koko kansan taitopankki
Kuu yrttitarhassa -blogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit! Ohje:

1. Kirjoita teksti kohtaan Lisää kommenttisi
2. Kommentti nimellä - valitse alinna oleva Nimetön (jollei sinulla ole jotain mainittua profiilia)
3. Signeeraa halutessasi
4. Paina kohdasta Julkaise
5. Kirjoita pyydetty tunniste

-> Paina uudestaan kohdasta Julkaise -> Valmis.

Kiitos!