Kesäunelma

 ~

 Olipa kerran
unelma.


Se heräsi

aamulla
ja
tunsi olonsa

hyvin
   kevyeksi ja
pehmeäksi.


Se mietti,
miten

ihanaa
unta
se olikaan

nähnyt yöllä.


Se oli noussut
lentämään

siniselle
  taivaalle

liihottanut halki
Suomen

kauniiden
   kaupunkien
      kattojen

ja
   pikkuisten
torppien
   yli

sinne

missä lopulta
näkyi

vain
 vihreää
ja vain
  sinistä

ja siellä

niemissä
ja notkoissa

se oli nähnyt
suomalaiset

onnellisina

pienissä
mökeissään

ja nuotioillaan
ja saunoissaan
ja veneissään
ja rannoillaan
ja nurmikoillaan

ja
metsissään

ja
kaikki olivat

onnellisia ja hymyilivät
ja kaikilla oli
tarpeeksi
kaikkea

ja Suomi kietoutui
suureen syleilyyn
ja rakkaus täytti maan

eikä kukaan ollut

yksin,
sairas eikä
surullinen.





Mutta kyllä
unelma
sen
huomasi,

että untahan se
vain
oli.


Ihan kaikki
eivät olleet

niin
  iloisia,

osa kärsi
  kipuja,

osan sydämeen
oli
  yksinäisyys tai
suru tai

  huoli tai
sairaus

nakertanut
  pienen
kolon.


Ja pieni unelma
mietti,

että voisinpa
suoda
näille

kaikille
ihmisille

jotain
  ihanaa.


Ja se
pinnisti ja
  ponnisti

ja sai
auringon
  säteilemään ja
hehkumaan
ja   lämmittämään
taivaalla,

niin että
kaikki ihmiset
kääntivät

toiveikkaat
silmänsä
sen   puoleen

ja tunsivat,
miten aurinko
  lämmitti
heidän
kehojaan.


Ja
pitkän,
  tuulisen,

viileän kesän
jälkeen

sydämistä
sulivat
pois

mustat surun
kehrät ja

ontot
  kohdat

ja
kaikki iloitsivat
edes

pienen
  hetken.


~


Niina Jortikka

19.6.2015