maanantai 1. syyskuuta 2014

Kuuletko metsän kutsun?

Syksy on monilla kiireistä aikaa. Koulut ja työt alkavat, kasvimaalta korjataan satoa ja kaiken kukkuraksi syksyllä kuuluisi aloittaa jokin uusi harrastus. Yleensä metsässä rauhoittuu arjen tohinalta, mutta nyt esimerkiksi Facebook vilisee varsin levottomia päivityksiä...

"Illemmalla oli pakko mennä uudestaan!"
"Keruuastiana toimi pyykkikori!"
"Tarvitsen kohta ammattiapua tähän tattismiin!"


Kyllä - nyt puhutaan ennätyksellisen hyvästä sienivuodesta. Hellekausi lämmitti maan ja sadejakso nosti sienet esiin. Lähiviikoiksi on luvattu kohtuullista lämpöä ja viileitä öitä, eli sienikelit vaikuttavat edelleenkin lupaaville. Vuodet eivät ole veljeksiä, takana on muutama heikompi sienivuosi, joten tämä sienisato on kyllä odotettu.

Olen viimein päässyt työkiireiden ja flunssan jälkeen kunnolla metsään. Enteitä oli jo, kun lähimetsässä, nuoressa koivikossa, möllötti kymmenkunta valtavaa punikkitattia. Tuolla alueella en ole aiempina vuosina havainnut sienen sientä, joten aavistelin että metsissä mahtaa nyt toden teolla tapahtua...



Keruuretki suuntautui kuusivaltaiseen sekametsään.


Mikäs siellä häämöttää? Lampaankääpäkö, vai..?


Vaaleaorakas! Orakkailla on hauraat piikit, lampaankäävällä ohut pillikerros.

Herkkutatteja!


Herkkutatin jalassa on vaalea verkkokuvio, pillistö kellertyy vanhemmiten.


Maasta se pienikin ponnistaa.



Myös puolukkasato näyttää lupaavalle.





Aina ei tarvitse lähteä edes metsään asti. Kävin eilen kävelyllä lähialueella ja silmäkulmassani vilahti jotain kiinnostavaa. Kyseessä oli pellon ja metsän välinen ojanpiennar sekä kivikkoalue.



Hmm?


 
Kyllä!



 
Vanhan herkkutatin pillistön voi halutessaan poistaa, lakki oli putipuhdas.


Herkkutattien juhlaa!


Syksy oli aikoinaan minulle hieman melankolista aikaa, koska olen niin vannoutunut kevätihminen. Sienestys on kuitenkin pikkuhiljaa muuttanut suhtautumistani syksyyn. Syksyhän on ihmeellisen värikästä löytöretkien ja yllätysten aikaa. Sienestyksessä hauskinta on juuri se, ettei koskaan tiedä mitä löytyy.


Mars metsään - uskon että yllätyt iloisesti!

***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit! Ohje:

1. Kirjoita teksti kohtaan Lisää kommenttisi
2. Kommentti nimellä - valitse alinna oleva Nimetön (jollei sinulla ole jotain mainittua profiilia)
3. Signeeraa halutessasi
4. Paina kohdasta Julkaise
5. Kirjoita pyydetty tunniste

-> Paina uudestaan kohdasta Julkaise -> Valmis.

Kiitos!