torstai 23. huhtikuuta 2015

Mahlan keruu, osa 2


Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri, mahlan keruu 



Blogisarjan viime osassa kerrottiin mahlanvalutusvälineistä. Nyt alkavat Oulun korkeuksilla olla hetket, kun mahla alkaa virrata: on aika aloittaa itse valutus!

Mahlanvalutukseen on hyvä valita kookas, vähintään 20 cm läpimitaltaan oleva, vankkahaarainen ja tuuhealatvuksinen koivu. Koivun sijainti vaikuttaa mahlan makeuteen ja onpa puuyksilöilläkin eroja. Vanhan kansan mukaan kuivalla kankaalla tai mäellä sijaitsevan koivun mahla on makeampaa, kun taas vetisemmillä mailla mahlakin on vetisempää.

Valutus aloitetaan varaamalla valutusastia ja letku valmiiksi ja valitsemalla reiän paikaksi puun varjoinen puoli, eli mieluiten pohjoispuoli. Reikä tehdään puuhun melko alas (esim. puolen metrin korkeudelle maasta), mutta kuitenkin niin, että valutusastia ja letku mahtuvat alle ja virtaus on koko matkalta "alamäkeen" jottei mahla jää seisomaan letkuun. Tässä vaiheessa letkua voi tarvittaessa vielä lyhentää.







Reikä tehdään puuhun esimerkiksi akkuporakoneella 3-4 sentin syvyyteen ja hieman yläviistoon, jotta mahla virtaa hyvin. Jos olet tehnyt reiän letkua varten sangon kanteen, on samanvahvuinen poranterä sopiva reiän tekoon puuhunkin. On parempi tehdä ensin mieluummin liian pieni reikä, sitä voi tarvittaessa suurentaa. Jos reikä on liian iso, ei letku pysy kunnolla ja mahlaa virtaa ohi puun rungolle. Jos lähellä sattuu olemaan lunta, voi sitä kasata valutusastian ympärille jotta mahla pysyy kylmänä. Itse olen myös kehitellyt sopivan levyn tms. avulla sankolle varjopaikan, koska etenkin toukokuun lämpiminä päivinä mahlan lämpötila nousee helposti liian suureksi.

Keruuastia tulee tyhjentää vähintään kerran vuorokaudessa, lämpimällä säällä useamminkin. Kun valunta on parhaimmillaan, voi hyvästä koivusta tulla päivässä yli ämpärillinenkin mahlaa! Hygienia on mahlankeruussa tärkeää ja mikäli jatkat valutusta useita päiviä, on keruuastia ja letku pestävä välillä. Olen havainnut hyväksi sen, että minulla on kaksi valutussettiä. Kun tyhjennän keruuastian, vaihdan saman tien uuden letkun ja astian tilalle, ja pesen vaihtovuorossa olevat. Jos mahlaa pääsee valumaan runsaasti puun rungolle, siihen tulee helpommin sienikasvustoa ja hyönteisetkin voivat kiinnostua makeasta nesteestä.

Valutuksen lopettamisesta on monia mielipiteitä; jotkut suosittelevat reiän tukkimista tuoreella puutapilla, jotkut mehiläisvahaa. Mikäli valutusta jatkaa lehtien puhkeamiseen asti, loppuu mahlantulo itsestään ja reikä "arpeutuu" luonnollisesti. Jos lopetat mahlankeruun silloin, kun mahla vielä virtaa, kannattaa reikä kuitenkin tukkia. Virtauksen loppuminen on joskus todella nopeaa; eräänä keväänä lehtien puhkeamisen aikaan koivu antoi vielä edellisenä päivänä lähes sankollisen mahlaa ja seuraavana päivänä virtaus loppui käytännössä täysin!


Mahlan käyttö ja säilyvyys

On sanottu, että mahla pilaantuu yhtä herkästi kuin maito, mutta mielestäni vielä nopeammin! Hyvänä nyrkkisääntönä voisi pitää, että se määrä mahlaa, minkä ehtii juoda parin vuorokauden sisällä tai antaa kavereille, kannattaa säilyttää jääkaapissa ja lopun voi pakastaa. Pilaantumisen voi helposti itse havaita ja arvioida; mahlan maku muuttuu aavistuksen "ällömakeaksi" ja väri muuttuu sameaksi ja rakenne hieman hiutaleiseksi. Tuore mahla on siis kirkasta ja raikkaan makeaa! Kun mahlan maun oppii tuntemaan, pilaantumisen kyllä huomaa ajoissa. Mahlaa voi hyvin sekoittaa esimerkiksi mehuun tai tehdä siitä muita juomasekoituksia, ja käyttää vaikkapa osana smoothieta. Mielikuvitus on rajana, mihin mahlaa haluaakaan käyttää, ja netistä ja kirjoista löytyy kokeilemisen arvoisia reseptejä. Pakastaessa mahlan maku säilyy hyvin ja mahla säilyy pakasteessa raikkaana useita kuukausia, jopa seuraavaan valutuskauteen asti. Mikä onkaan ihanampi saunajuoma talvella kuin juuri sulatettu mahla!

Muistutuksena vielä, että mahlanvalutus ei kuulu jokamiehenoikeuksiin ja siihen tarvitaan maanomistajan lupa! Siitä ei kuitenkaan maltillisesti tehtynä (eli ei yhtä reikää enempää kerrallaan yhteen puuhun) koidu puulle muuta haittaa kuin se, ettei koivu sovellu enää vaneripuuksi, sillä reiät toimivat värivikaa ja lahoa aiheuttaville mikrobeille reittinä puuhun.

Mahlan terveysvaikutukset ovat vielä osin tutkimaton ja selvittämätön aihe, vaikka sen sisältämistä kivennäis- ja hivenaineista tiedetäänkin. Vanha kansa käytti mahlaa kasvovetenä ja arveltiin sen auttavan pisamien poistoon. Sitä on myös käytetty lievittämään nivel- ja reumavaivoja. Maailmalla mahlaa käytetään muun muassa kehon puhdistamiseen kuona-aineista ja on jopa kokemuksia ja alustavia tutkimuksia mahlan auttamisesta siitepölyallergiaan.

Mainiota mahlankeruuaikaa!

Kirsi


Lähteet:

http://wikikko.info/wiki/Vuodenkiertokalenteri
http://www.kotus.fi
http://www.luontoyrittaja.fi
http://yle.fi/uutiset/koivun_mahla_auttaa_moneen_vaivaan/5065380

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mahlan keruu, osa 1


Teksti ja kuva: Kirsi Eskelinen

Keruutuotteiden vuodenkiertokalenteri, mahlan keruu


Kustaa Vilkunan teoksessa "Vuotuinen ajantieto" maaliskuu-sanasta kerrotaan seuraavaa:
”Maaliskuu tuo kevään sanoman. Sen kuluessa odotetaan maan edes hiukan paljastuvan, ja siitä on saatu koko kuukauden nimi, joka on sama kuin maallinen kuu eli kuukausi, jolloin maa on jo käsillä." 

Nimi on selvästi otettu käyttöön eteläisemmässä Suomessa, sillä Pohjois-Suomessa lumipeite ei tavallisesti paljasta maata vielä tällöin. Lyhenevissä talvissamme alkaa Oulunkin korkeuksilla maata näkyä jo maaliskuussa. On myös olemassa selitys, että Suomen maaliskuu olisi sama sana kuin viron huhtikuuta merkitsevä mahlakuu tai maalakuu. Maaliskuussa ei näillä leveysasteilla kyllä vielä päästä mahlanvalutukseen. Maaliskuusta on vanhassa suomalaisessa kuukausien nimistössä käytetty myös nimiä maahtokuu tai vaahtokuu. Niin tai näin, maaliskuussa on aika valmistautua mahlankeruuseen hommaamalla tarvittavat välineet!

Mahlanvirtaus alkaa silloin, kun maa alkaa sulaa pintaosistaan ja puiden vedenotto alkaa. Keväistä mahlanvirtausta esiintyy monilla pohjoisen leveysasteen lehtipuilla kuten koivulla, tammella ja vaahteralla. Suomessa mahlaa kerätään yleensä koivusta. Mahla on 99-prosenttisesti puun juurillaan ottamaa vettä, johon on liuennut yhteyttämistuotteita kuten glukoosia ja fruktoosia. Lisäksi mahlassa on kivennäis- ja hivenaineita sekä valkuaisaineita. Monet ihmettelevät aluksi mahlan mietoa makua: "Tämähän on kuin vettä!", mutta tarkemmin maisteltuna siinä on miedon makea, pehmeä ja raikkaan aromikas maku.

Mahlanvalutuskausi kestää noin kuukauden  huhti-toukokuussa, etelässä aiemmin kuin pohjoisessa. Mahla virtaa siihen asti, kun koivun silmut puhkeavat lehdiksi. Kevään eteneminen vaikuttaa mahlan tuotantoon paljon - lämpimänä ja nopeasti etenevänä keväänä mahlakausi jää lyhyeksi. Koivun koko ja kunto vaikuttavat mahlan määrään paljon. Omien kokemusteni perusteella paras valunta-aika on Oulun korkeuksilla toukokuussa. Mahlanvalutukseen tarvitaan maanomistajan lupa, joten jokamiehenoikeudet eivät riitä tämän herkun havitteluun. Onneksi yleensä ei tarvitse lähteä omaa tai kaverin omakotitalon pihaa kauemmaksi!

Tässä blogissa keskitytään mahlan keruuseen kotitarpeiksi - kaupalliseen keruuseen on tarkemmat hygieniakäytännöt sekä erityyppiset valutusastiat. Perusperiaate on kuitenkin sama, eli koivuun porataan reikä josta mahla valuu letkua pitkin keruuastiaan. Muitakin valutustapoja on, kuten ison oksan tai oksakimpun katkaiseminen ja keruuastian pujottaminen suoraan oksaan. Letkumenetelmä lienee kuitenkin helpoin ja yleisin. Itse olen käyttänyt kannellista sankoa ja ylimääräistä kotiviinin lappoamisletkua. Reiän puuhun olen tehnyt tavallisella akkuporakoneella. Sopivan taipuisaa ja ohutta letkua (paksuuden on hyvä olla enintään 1 cm) oli ainakin minulla vaikeuksia löytää, ja kolusin rautakauppojakin turhaan. Onneksi esimerkiksi akvaarion ilmapumppuun tai chilien viljelyyn tarkoitettu ilmaletku sopii mahlanvalutukseen hyvin, ja on helposti saatavilla metritavarana niin nettikaupasta kuin akvaario- tai vesiviljelyvarusteita myyvistä liikkeistäkin. 








Keruuastiaksi käy hyvin tavallinen sanko. Sangon kanteen porataan letkun vahvuinen reikä. Letkun on hyvä istua napakasti ettei mahlan sekaan pääse vettä tai muita epäpuhtauksia. Mittaa siis letkun läpimitta ensin ja valitse samankokoinen tai hitusen suurempi poranterä. Kun varusteet ovat valmiina, voikin sitten rauhallisin mielin odotella sopivia valutuskelejä!

Seuraava blogiteksti on Mahla osa 2 - valutus sekä mahlan käsittely ja säilöntä!


Ps. Keskiviikkona 25.3.2015 klo 11 kieppeillä olemme Niinan kanssa Oulu Radiossa Kati Jurkon haastattelussa kertomassa keruukalenterista. Tulepa kuulolle! Netissä: http://yle.fi/radio/ouluradio/


Terveisin Kirsi


Lähteet:

http://wikikko.info/wiki/Vuodenkiertokalenteri
http://www.kotus.fi
http://www.luontoyrittaja.fi

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Keruukalenterin esittely

Teksti Kirsi Eskelinen, kuvitus Laura Lehtola


KERUUTUOTTEIDEN VUODENKIERTOKALENTERI - ESITTELY

Villiversoissa pyörähtää käyntiin noin vuodenkierron ajaksi keruukalenteri, jonka ideana on kertoa kulloinkin ajankohtaisista keruutuotteista. Blogitekstien ilmestymisväli on keskimäärin kerran kuussa, mutta nyt kevään ja alkukesän sesongin ajan mahdollisesti hieman useammin, jotta mahdollisimman moni laji ehtisi tulla tutuksi. Kerättäviä lajejahan löytyy lähestulkoon läpi vuoden, mutta alkukesä on kasvukauden alun lajirunsauden takia vilkkainta keruuaikaa etenkin syötäville lajeille.

Tämän blogimuodossa toteutuvan kalenterin idea oli alunperin ilmestyä jonkinmoisena painettuna tuotoksena osana keruutuotetarkastajan opintojani. Lopulta se kuitenkin jalostui blogimuotoon, jotta se olisi lukijoille mahdollisimman helposti tavoitettava ja helpompi pitää ajan hermolla kuluvan vuodenkierron säiden ja keruun ajoittumisen mukaan. Kun pyörittelin ideaa Niinan kanssa, niin sopiva julkaisukanava löytyi onnekkaasti Villiversojen kautta!

Taustana vuodenkiertokalenterille on osittain jo muinainen sadonkorjuu- ja keruukalenteriperinne. Ennen, kun keruutuotteista ja kotitarveviljelystä oltiin tiukemmin riippuvaisia, oli tärkeää valmistautua ja olla liikkeellä oikeaan aikaan sekä lukea merkkejä luonnosta, milloin on minkäkin homman aika. Vanhassa perinteessä on paljon annettavaa nykykeräilijällekin. 

Eräs villiyrteistä innostunut ystäväni, joka vasta opettelee ensimmäisiä kasvejaan, vinkkasi minulle että aloittelevilla kerääjillä voisi olla tarve konkreettiselle tiedolle, mitä, mistä ja milloin kannattaa kerätä. Toisaalta itse kauemmin keräilleenä hoksaan joka vuosi jonkun tuotteen keruuajan ehtineen livahtaa ohi. Esimerkiksi mahlanvalutus tuli opeteltua vasta vuosien suunnittelun jälkeen, kun eräänä vuonna viimein sain hommattua tarvittavat välineet hyvissä ajoin. Toivon, että tästä vuodenkiertoblogista olisi iloa niin noviiseille kuin  kokeneemmillekin kerääjille. 






Etukäteen on hyvä olla yleiskäsitys mitä erityisesti tahtoo kerätä ja varautua ennakolta kiivaimpiin sesonkeihin. On hyvä suunnitella mitä muuta kuin keräilyä aikoo samaan aikaan tehdä, ja monella harrastajalla pähkäilyä tuo keruutuotteiden ja kasvimaahommien päällekkäisyys. Esimerkiksi nuorten vuohenputken lehtien paljous ja toukokuun kylvökiireet, kesäkuun kuusenkerkät ja kasvimaan kitkeminen, syksyn sienet ja sadonkorjuu lomittuvat sopivasti suunnittelemalla. Joitakin kasveja kuten nokkosta eri vaiheissaan voi kerätä lähes läpi kasvukauden, joidenkin tietyn kasvuvaiheen tuotteiden kuten pihlajan silmujen tai voikukannuppujen sopiva keruuaika on hyvin lyhyt, noin viikko! Tuotteiden paras keruuaika riippuu paljon kunkin vuoden säistä, eikä keruuaikoja voi katsoa suoraan kalenterista joten on tarkkailtava luontoa ja sen omaa kalenteria.

Tässä blogissa kalenterin näkökulma sijoittuu Oulun leveysasteille, mutta on toki sovellettavissa hieman kauemmaksikin. Suurin osa esiteltävistä lajeista on ruohovartisia kasveja, mutta jokunen marja, sieni ja sammalkin tulee tutuksi. Hienot piirroskuvat ovat Laura Lehtolan käsialaa.

Ensimmäinen keruukalenterin lajiesittelyteksti ilmestyy maaliskuun loppupuolella.

Tervetuloa mukaan!
 
Kirsi

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Runo keväälle


Kirjoitettu ja omistettu Marjolle
14.4.2014
 

***

Miten aina
 unohtaa

kuinka
  harmaa
voi olla

huhtikuu

Et vielä anna
  mitään
olet vain

lupaus

kuin
  nuoren tytön
  varovainen
hymy


***


Sade.

Pyyhit pois
pölyn ja lian

maisemassa
hampaissa

vihaisina
  kirskuvat
harmaat raidat

Tuot meille
happea

annat tilaa
  uusille tuulille
raikkautta
  kirkkautta


***


Kevät!

Sade tuo sinuun
  voimaa
Sade pyyhkii kasvoiltasi
 talven tahrat

Vuolaana virtaavat
ruskeat ojat
 korskeita kuohuja
pärskeitä
  vimmaa

kerran vuodessa
   kerran elämässä

ojat hulluina kuin
  kaukaisten
erämaiden
kirkkaina kimmeltävät
  kosket


***


Kevät!

En saa sinusta tarpeekseni!

Minulle ei enää riitä
  yksi pullistuva
silmu

tahdon kaiken!

Tahdon hullun
  heleän vihreyden
ja

ensimmäiset kukat
ja liverrykset ja tuulen -

mutta silti -
en
  halua vielä
kesää!

En vielä, en!




Sillä kun kesä on
uhkeana rouvana

levittänyt
  lehvästönsä
maiseman ylle

ei enää ole heleyttä
ei hauraita nuppuja
  ei huumaavan
hentoa
kohinaa



On sydänkesää
  kohti
kurkottava maa

jonka kukkeus on
  lupaus
kypsymisestä
tieto tulevasta



Ei vielä!

Ei kesää
  ei sydänkesää
ei ensimmäistä
  satoa!



Antakaa tulla
  ennätyksellisen
pitkä kevät

että saisin
  riutua
hetken
 harmaudessa

kaivata heleyttä
ja

joka aamu
  väsymättömin silmin
katsella

herkin korvin
kuunnella



miten maan uumenissa

kohisee uhkuu
  puhkuu

uusi elämä
  uusi voima
kaiken lupaus
  uusi toivo


kun kaikki
  on vielä
edessä


Kevät.













lauantai 28. helmikuuta 2015

Puheenvuoro Hietasaaren ja Nallikarin kaavoitusta käsittelevässä keskustelutilaisuudessa

Oulussa on ollut pitkään käynnissä kaavaprosessi Hietasaaren ja Nallikarin alueella. Palstaviljelijöiden kannalta surullisimmassa skenaariossa Hietasaari I tilalle rakennettaisiin huvipuisto ja uudet palstat raivattaisiin nykyisellään upeaan virkistysmetsään.

Hietasaaren-Toppilansaaren asukasyhdistys järjesti 26.2.2015 Tuiran koululla keskustelutilaisuuden, jossa pidin Oulun Hietasaaren palstaviljelijät ry:n puheenvuoron.

Puolueita oli pyydetty tilaisuuteen keskustelemaan ja kertomaan oma kantansa.

Lopputulos:

*Vihreät, kristilliset ja vasemmisto olivat huvipuistoa vastaan
*Kokoomus oli huvipuiston puolesta
*Demarit, perussuomalaiset ja keskusta eivät olleet päättäneet kantaansa



Tervehdys Hietasaaren ystävät!

Olen Niina Jortikka ja edustan Hietasaaren palstaviljelijöiden yhteisöä.

Mitä siinä Hietasaaressa on niin hienoa? 
Mistä kaikki lähtee?

Lähdetäänpä ihan alkutekijöistä: hienoa on Hietasaaren nimeenkin päätynyt maalaji eli hieta. Hietamaat ovat parhaita viljelysmaita, koska niissä vesi nousee kapillaarisesti. Hietamaat ovat hikeviä maita, ja antavat palstojen vaalijoille runsaan sadon. Suuri osa Hietasaari ykkösen palstoista on karkeaa hietaa. Hietasaari on viljelyominaisuuksiltaan erinomainen myös meren läheisyyden vuoksi. 


Mikä muu Hietasaaressa ja palstaviljelyssä on hienoa? 

Yhteisöllisyys ja monikulttuurisuus!

Hietasaaren palstaviljelijöissä on kaikenkirjavaa oululaista väkeä, vauvasta vaariin. On ilahduttavaa, että myös maahanmuuttajataustaiset perheet ovat löytäneet tiensä viljelypalstoille. Palstat ovat aktiivisessa käytössä ja kyseessä on eittämättä Oulun upein palsta-aluekokonaisuus. 

Rakenteiden osalta on toki puutteita, esim. kierrätyspisteet ovat vähintäänkin alkeelliset ja siis nykyaikana täysin riittämättömät. Viime syksynä laitoimme kuitenkin tuulemaan ja organisoimme yhdessä kymmenien viljelijöiden ja asukkaiden kanssa siivoustalkoot, joissa siivosimme parinkymmenen vuoden roskat alueelta.  Kaupunki tuli vastaan tilaamalla alueelle jätelavat. 





Syksyllä olemme järjestäneet satojuhlan alueen asukkaiden, palstaviljelijöiden ja yhdistysväen kanssa.   




Sadonkorjuujuhlat herkut ovat maistuneet!



Lapsille järjestettiin askartelua luonnonmateriaaleilla.



Yhdessäolon riemua!


Aluesuunnittelulla on Hietasaaressa pitkälliset perinteet ja metsään on meinattu mennä ennenkin - mutta onneksi meillä on mahdollisuus myös korjausliikkeisiin. Sodan jälkeisen jälleenrakennusajan historiaan Oulussa kuului kaupungin johdon toteutumaton suunnitelma Hietasaaren muuttamisesta teollisuusalueeksi. 

Onneksi niin ei tapahtunut! 

Toivottavasti voimme tulevaisuudessa vain huokaista helpotuksesta, että emme päätyneet rakentamaan huvipuistoa Oulun kauneimpaan luonto- ja kulttuuriympäristöön. 



Sananen Hietasaaren luontoarvoista 

Lintuarvoiltaan Oulujoen suistoalueella on Oulun korkein pesivän linnuston parimäärä, yli 300 paria neliökilometrillä. 

Hietasaaressa pesii silmälläpidettäviä lintulajeja: sirittäjä lehtipuuvaltaisissa metsissä ja punavarpunen avoimemmilla paikoilla kuten vaikkapa palstaviljelyalueen reunoilla. 
 
Hietasaaressa elää myös rehevien, lehtevien metsien eteläisiä lajeja, jotka ovat Oulun seudulla jo huomattavan harvalukuisia ja melko lähellä levinneisyytensä pohjoisrajaa. Tällaisia ovat ainakin uuttukyyhky, mustapääkerttu ja nokkavarpunen. Myös upea konsertoija mustarastas on alueella hyvinkin runsas ja sen kaunis keväinen laulu on melkoinen virkistystekijä ihmisille. Linnustollisten arvojen suhteen kaikki em. lajit tulevat kärsimään kaavailluista muutoksista.

Kasvillisuusarvoiltaan alue on kiistaton. Hietasaari ja Oulujokisuisto ovat kasvistoltaan Oulun rikkaimpia alueita. Mustasaaren itäosan neliökilometriruudulta havaittiin peräti 321 eri kasvilajia. Lajimäärää on lisännyt ihmistoiminta: alueella on paljon viljelykarkulaisia sekä satamatoiminnan että huvilakulttuurin peruja. 



Summa summarum 

Hietasaari on keskustan lähellä oleva ainutlaatuinen virkistysaluekokonaisuus.

Upeat metsät ja meriluonto, hyvin hoidetut palsta-alueet, kulttuuri ja yhteisöllisyys paiskaavat kättä Hietasaaressa.

Hietasaari on useammalla tavalla tarkasteltuna monimuotoisuuden hot spot joka ehdottomasti ansaitsee kansallisen kaupunkipuiston statuksen.

Kysymys poliitikoille: näettekö siis haasteita siinä, miten kaavamuutos vaikuttaisi Hietasaaren luonto­ ja kulttuuriarvoihin?

Kiitos!




Lähteet:

Minun Hietasaareni, osa 1:
VISIO - Oulun kansallinen kaupunkipuisto Hietasaari - aktiivinen lähiluonto

Ulla Pohjamo:
http://tahiti.fi/02-2012/vaitokset/esikaupunki-moniaanisena-kulttuuriperintona-%E2%80%93-oulun-hietasaari/

Ari Rajasärkkä

Kuvat: Niina Jortikka