Runo keväälle

Kirjoitettu ja omistettu Marjolle
14.4.2014
 

***

Miten aina
 unohtaa

kuinka
  harmaa
voi olla

huhtikuu

Et vielä anna
  mitään
olet vain

lupaus

kuin
  nuoren tytön
  varovainen
hymy


***


Sade.

Pyyhit pois
pölyn ja lian

maisemassa
hampaissa

vihaisina
  kirskuvat
harmaat raidat

Tuot meille
happea

annat tilaa
  uusille tuulille
raikkautta
  kirkkautta


***


Kevät!

Sade tuo sinuun
  voimaa
Sade pyyhkii kasvoiltasi
 talven tahrat

Vuolaana virtaavat
ruskeat ojat
 korskeita kuohuja
pärskeitä
  vimmaa

kerran vuodessa
   kerran elämässä

ojat hulluina kuin
  kaukaisten
erämaiden
kirkkaina kimmeltävät
  kosket


***


Kevät!

En saa sinusta tarpeekseni!

Minulle ei enää riitä
  yksi pullistuva
silmu

tahdon kaiken!

Tahdon hullun
  heleän vihreyden
ja

ensimmäiset kukat
ja liverrykset ja tuulen -

mutta silti -
en
  halua vielä
kesää!

En vielä, en!




Sillä kun kesä on
uhkeana rouvana

levittänyt
  lehvästönsä
maiseman ylle

ei enää ole heleyttä
ei hauraita nuppuja
  ei huumaavan
hentoa
kohinaa



On sydänkesää
  kohti
kurkottava maa

jonka kukkeus on
  lupaus
kypsymisestä
tieto tulevasta



Ei vielä!

Ei kesää
  ei sydänkesää
ei ensimmäistä
  satoa!



Antakaa tulla
  ennätyksellisen
pitkä kevät

että saisin
  riutua
hetken
 harmaudessa

kaivata heleyttä
ja

joka aamu
  väsymättömin silmin
katsella

herkin korvin
kuunnella



miten maan uumenissa

kohisee uhkuu
  puhkuu

uusi elämä
  uusi voima
kaiken lupaus
  uusi toivo


kun kaikki
  on vielä
edessä


Kevät.