torstai 13. marraskuuta 2014

Suolalyhty - lauhojen talvien pelastus?

Törmäsin Facebookissa Puutarha ja piha -ryhmässä suolalyhtyihin.


Mikä ihmeen suolalyhty?

Periaatteena on, että lasiastian pohjalle laitetaan merisuolaa ja vettä niin paljon, että suola peittyy. Kun vesi haihtuu, suola alkaa "kasvamaan" ja kiteytyy noussen lasiastian reunoja pitkin.

Muutamia niksejä annettiin:

*kapeampi astia on parempi kuin hyvin leveä
*lämpö nopeuttaa prosessia

Tuumasta toimeen.


Vaihe 1

Otin lasiastian, jonka halkaisija on 12 cm ja syvyys 15 cm. Lisäsin pohjalle sentin pari karkeaa merisuolaa ja reilun lorauksen vettä. Jäin odottamaan.

Mietin tulikohan vettä liikaa, lirautin osan pois. Jäin odottamaan.

Hmm. Ei siis kovin kärsimättömille.

Meni muistaakseni pari päivää ja kappas, veden "valutuskohtaan" oli kasvanut kaunis kuvio. Tästä hoksasin, että suolavesi voisi toimia "kasvualustana".



Vaihe 2

Lisäsin astiaan merisuolaa niin, että sitä oli pohjalla yhteensä 3-4 cm. Lisäsin vettä. Huljauttelin eli pyöräytin astiaa muutaman kerran hieman ympäri ja jäin odottelemaan. Vettä oli aivan liikaa kun suola oli hieman liuennut, kaadoin suuren osan pois. Pohjalle jäi märkää suolaa ehkä kolmisen senttiä ja vettä 1-2 cm. Ajattelin, että käy miten käy ja nostin koko komeuden saunan lauteille..

..Mistä en tietenkään muistanut nostaa sitä pois ennen saunaan menoani, joten siinä vaiheessa vaihdoin suolapatsaan saunakaverina olohuoneeseen ja itseni lauteille.

Jippii - suolakuvioiden kasvua oli selvästi tapahtunut..!


Nyt

Muistaakseni aloituksesta on nyt 4-5 päivää? Tsekkaan jatkossa aikataulut ja määrät tarkemmin. Mutta suolalyhty on nyt sillä mallilla että lauantaina se nostetaan pöydän keskipisteeksi tyttöjen iltaan. Sounds like a plan!



Pinta on kaunis.



Lasiastiassa saa olla korkeutta..



Tosin nokea joutunee putsailemaan. Laatukynttilät siis!



Ihana valo.



Myös punajuurivettä kannattaa testata!



Peace.



Kunhan teen useamman, laitan tarkemmat ohjeet. Kokeilkaapa tekin.

*Koristelusta - veikkaan että toimii hienosti havujen kanssa,  esim. "havupedillä" tai kranssin keskellä. Ulkona kannattanee sijoittaa katokseen, ettei sadevesi pääse huuhtomaan kuvioita pois.

*Pakkasella voi sijoittaa ulos, mutta kannattaa huomioida veden laajeneminen - eli lasin särkymisvaara. Eli vasta kuivunut lyhty pakkasella pihalle.

*Ryhmästä tuli viestiä, että elintarvikeväri ei mahda toimia, mutta luonnollinen punajuurimehu tai vastaava toimii hyvin.


Valoa ja väriä marraskuuhun!


***




6 kommenttia:

  1. Moikka!
    Siis oletko ton irrottanut siitä lasipurkista? Millä sait irrotettua? Ja onko jossain tähän tarkempaa ohjetta? :)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Kyllä lyhdyn idea on se, että suolakerros jää lasiastian pintaan. Paras ohjeeni on yhden lyhdyn perusteella:

    *tarvikkeet: lasiastia esim. kurkkupurkki, karkeaa merisuolaa ja vettä

    Laita lasiastiaan merisuolaa noin neljäsosa astian korkeudesta.
    Täytä vedellä suolan ylärajaan asti.
    Pyöräyttele astiaa varovasti niin, että suolavesi huljahtelee hieman reunoille - suolakiteet saavat "kasvualustaa".
    Laita huoneenlämpöön tai lämpimämpään ja odottele.
    Suolalyhty valmistuu noin viikossa.

    Polta suolalyhdyssä kynttilää tai paloturvallista led-kynttilää.

    Tunnelmallista joulun odotusta!

    Niina

    VastaaPoista
  3. Tämä keksintö on aika kaunis , minulla tuli aivan ihana tuotos .. tulisitko katsomaan kun jouluna on aikaa... Hyvää joulua !

    VastaaPoista
  4. Jos tökkäät purkkiin pystyyn puhtaita puupuikkoja (esim. pätkittyjä grillivartaita), suola kiteytyy niiden ympärille ja saat kauniita suolapuikkoja tikussa. Tai no, suolalla ei ole ehkä tikussa niin paljon käyttöä, mutta myös sokeri toimii näin ja näitä "sokeripuikkoja" voi liottaa vaikka teessä niin monta kertaa, kun sokeri on tikusta liuennut. "Huurre" syntyy ihan parissa päivässä, mutta kun antaa oikeasti olla hyvän aikaa (mittakaavana viikot) ja laittaa purkkiin tarpeeksi sokeria, niin huurteen sijaan muodostuu kauniita isoja kiteitä. Jos puikot saa vaikka kanteen kiinni ja roikkumaan, kidetikuista tulee vielä tosi kauniita. Ja jos jaksaa sen verran askarrella, että tekee kanteen reiät, tökkii tikut niin, että joka tikusta osa on ulko- ja osa sisäpuolella, niin purkin sisällä oleva osa kiteytyy ja ulkopuolella oleva osa jää varreksi.

    VastaaPoista
  5. Hei Päivi!

    Kerrassaan mahtava idea, kiitos vinkistä! Tästä ominaisuudesta löytyy varmaan vielä paljon muitakin "sovelluksia", joita ei ole vielä hoksannutkaan. Voisi sokerihuurruttaa jotain pientä syötävääkin ehkä, hmm.. Sitten tietysti vasta, kun 100 päivän sokeriton haaste, johon yllätyksekseni lupauduin, loppuu :)

    Oletko kuvannut näitä tikkuja itse?

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Ainakin sininen elintarvikeväri toimii..

    VastaaPoista

Kiva jos kommentoit! Ohje:

1. Kirjoita teksti kohtaan Lisää kommenttisi
2. Kommentti nimellä - valitse alinna oleva Nimetön (jollei sinulla ole jotain mainittua profiilia)
3. Signeeraa halutessasi
4. Paina kohdasta Julkaise
5. Kirjoita pyydetty tunniste

-> Paina uudestaan kohdasta Julkaise -> Valmis.

Kiitos!