perjantai 11. heinäkuuta 2014

Rentun ruusun ryhtiliike juhlajuomaksi

Kylmä alkukesä on enää muisto vain ja kesäinen luonto on puhjennut upeasti kukkaan. Kannattaa tehdä kukkakimppuja nyt, kun valinnanvaraa löytyy. Kukat on paras poimia aamusella, kun niiden nestejännitys on korkeimmillaan.

Siisti kukkien varret niin, ettei lehtiä jää veteen ja tee terävällä veitsellä viiltämällä (ei saksilla leikkaamalla) kunnon imupinnat ja asettele kukat maljakkoon viileään veteen, aluksi varjoon. Kukkien vesi kannattaa vaihtaa muutaman päivän välein. Kukkien lisäksi heinät tuovat kimppuihin ilmavuutta ja kestävät kauniina pitkään!


Edessä peurankelloa.


Yleinen ojakellukka kuuluu ruusukasveihin.


Lupiini on kaunis, mutta alkuperäiskasvit syrjäyttävä vieraslaji.


Lupiinien torjuntaa keräämällä, juonessa mukana myös Jappe.


Kukista voi tehdä muutakin kuin kimppuja. Maistoin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa horsmankukkajuomaa ja ihastuin ikihyviksi. Juoma on hieman makea ja hieman hapokas, väriltään kauniin vaaleanpunainen. Juomaa on helppo valmistaa itsekin. Ennakkovalmisteluiksi pitää etsiä puhdas horsmankukkien keruupaikka, varata sokeria ja  piipahtaa apteekissa ostamassa sitruunahappoa, mikä toimii myös kotitalouden monipuolisena puhdistusaineena. Kannattaa siis saman tien ostaa pari pussia.





Maitohorsmat ja maalaismaisema.


Horsmaa löytyy luonnosta valkoisena, vaaleanpunaisena ja perinteisenä pinkkinä. Keruupaikalta löytyi myös raidallinen yksilö, jonka kukka kuvassa keskellä.





Vertailin netissä useampia eri reseptejä ja tein yhdistelmän Kotikokin ja Terveellinen ruoka -sivuston resepteistä. Halusin että juomasta tulee reilusti makea ja kunnolla hapokas. Aromikasta ja makeaa juomaa on helppo halutessa laimentaa tai jatkaa vedellä, kivennäisvedellä, sitruunalimsalla, mehulla jne. Juomasta saa myös erinomaisen pohjan booliin!



Juhlajuoma rentun ruususta, resepti

1 litra horsmankukkia
2 litraa vettä
tasapäinen rkl sitruunahappoa (noin 20 g)
3 dl sokeria

Kaada kiehautettu vesi horsmankukkien päälle esim. teräskattilaan. Lisää sokeri ja sitruunahappo. Anna seistä seuraavaan päivään ja pullota.

Nauti hyvässä seurassa kauniista lasista!



Oppia ikä kaikki?

Mietin pääni puhki, miten tämän asian muotoilisin. Mutta eipä siihen ole kuin yksi konsti: 
rehellisyys maan perii!

Minun juomastani ei tullut heleän vaaleanpunainen, vaan rusehtava, hieman punertava. No miksi ihmeessä? No siksi, että itsepintaisesti olen innokas tekemään resepteihin omia sovelluksia. Tällä kertaa neronleimaukseni oli laittaa sokerista puolet intiaanisokeria. Päättelin loogisesti, että "sen minkä värissä häviän, maussa voitan".

Että näin.



On se silti kaunis tämäkin väri. Ja maku on täydellinen.


Tarinan opetus: kun teet jotain ensimmäistä kertaa, seuraa hyväksi havaittua ohjetta. Ala vasta sen jälkeen tekemään omia muunnoksia.  Maistuis varmaan sullekin -blogista voit ihastella juoman upeaa väriä.

 Aurinkoista kesän jatkoa ja ihania kukkien keruuretkiä!

***

2 kommenttia:

  1. Molemmat värit ovat kauniita! Ja ihana ohje, jos ensi viikolla on aikaa, taidan kokeilla! Varmaan mainio hellejuoma.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa testata! Tosi helppoa oli tehdä. Kiinnostaisi tehdä toinen satsi sekä maun, että värin takia - jos ihan valkoiseen sokeriin tällä kertaa.

    Itse taisin innostua muihinkin sitruunahapolla tehtäviin juomiin!

    VastaaPoista

Kiva jos kommentoit! Ohje:

1. Kirjoita teksti kohtaan Lisää kommenttisi
2. Kommentti nimellä - valitse alinna oleva Nimetön (jollei sinulla ole jotain mainittua profiilia)
3. Signeeraa halutessasi
4. Paina kohdasta Julkaise
5. Kirjoita pyydetty tunniste

-> Paina uudestaan kohdasta Julkaise -> Valmis.

Kiitos!