tiistai 12. toukokuuta 2015

Bongaa pihlaja!

Teksti: Kirsi Eskelinen, kuva Niina Jortikka

Pikapäivitys luonnontuotteiden keruukalenteriin:

nyt on pihlajan silmujen lyhyt sesonki parhaimmillaan! Valoisilla paikoilla ne ovat osin auenneet jo turhankin paljon, mutta varjoisilla paikoilla metsissä ne lienevät vielä muutaman päivän ihanteellisessa vaiheessa. Supussa oleva pihlajan lehti maistuu karvasmantelille ja sopii erityisen hyvin erilaisiin jälkiruokiin ja salaattien mausteeksi. Juustokakku saa hienon makulisän, kun täytteen sekaan silppuaa 1-2 dl pihlajan silmuja.



Salaatissa myös vuohenputken versoja, joista juttu täällä.


Pihlajan silmujen kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten kysythän luvan maanomistajalta. 


Jokamiehenoikeudet lyhyesti

Saat
  • liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla ja erityiseen käyttöön otetuilla alueilla (esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot ja istutukset)
  • oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua (esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksista)
  • poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia
  • onkia ja pilkkiä
  • kulkea vesistössä ja jäällä

Et saa
  • aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle
  • häiritä lintujen pesintää ja riistaeläimiä
  • kaataa tai vahingoittaa puita
  • ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta
  • häiritä kotirauhaa
  • roskata
  • ajaa moottoriajoneuvolla maastossa maalla ilman maanomistajan lupaa
  • kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia 

Tarkemmin jokamiehenoikeuksista tietoa Ympäristöhallinnon verkkopalvelussa.

Antoisia löytöretkiä keväiseen luontoon!

Kirsi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva jos kommentoit! Ohje:

1. Kirjoita teksti kohtaan Lisää kommenttisi
2. Kommentti nimellä - valitse alinna oleva Nimetön (jollei sinulla ole jotain mainittua profiilia)
3. Signeeraa halutessasi
4. Paina kohdasta Julkaise
5. Kirjoita pyydetty tunniste

-> Paina uudestaan kohdasta Julkaise -> Valmis.

Kiitos!